Fi MVA RTK2 Susadan Rhapsody

Nola on minun elämäni koira. Se on luonteeltaan tasapainoinen ja rauhallinen. Sillä on paljon miellyttämisen halua, mutta myös tarve tehdä asiat oikein. Eli vähän sellainen perfektionisti, joka ei oikein tykkää epäonnistua.
Nolan kanssa ollaan kisattu rallytokossa voittajaluokkaan asti. Sieltä ei olla vielä onnistuttu tulosta saamaan, kun meille on iskenyt kisakammo… Nyt tavoite on päästä siitä yli ja vahvistaa muutamia hieman epävarmempia liikkeitä, jotta meillä olisi hyvä mieli mennä uudelleen kisaamaan. Alemmissa luokissa kun teimme ihan mielettömän hienoja ratoja!
Myös Nolan kanssa ollaan treenattu agilityä, mutta vain kerran käyty epävirallisissa kisoissa. Mahdollisesti jatkamme lajin parissa lähiaikoina.
Nola on minun tämän hetkisen kasvatuksen kantanarttu ja se on D- ja E-pentueiden emä.
Nola KoiraNetissä